Palautuminen ei ala harjoituksesta.

Palautuminen ei ala harjoituksesta, se alkaa siitä että hyväksyy sen olon mikä on läsnä.

Sen jälkeen voit tehdä harjoituksen. Olen huomannut omalla kohdalla sekä asiakkaiden kanssa sen että voimme käyttää loputtomasti aikaa tehdäksemme jotain sen eteen että palautuisimme. Ratkaistaksemme ongelman olossamme. 

Haluamme olla taas virkeitä että jaksaa seuraavan työpäivän, että jaksaa tehdä perheelle ruokaa ja virkeitä ja hyvinvoivia siksi että selviämme ylipäätään siitä jo rakennetusta elämästä. Palautuminen ei usein kuitenkaan ala ongelmanratkaisusta. Sitäkin tarvitaan mutta jos olemme kuormittuneet syystä tai toisesta ympäristössä jonka olemme luoneet, ehkä meissä ei olekaan vikaa. Emme ole ongelma joka pitäisi ratkaista. 

Juurisyy löytynee muualta ja lopulta tuo kaikki käytetty aika itseen ei tuo tuloksia joita toivomme. Jos huomaat että haluat pakon omaisesti päästä eroon hankalasta olostasi, nukkua vihdoin paremmin että selviää arjesta eikä olisi niin kiukkuinen tai huilaat siksi että voisit palata takaisin siihen, mikä itseasiassa uuvutti sinut, suosittelen antamaan näille ajatuksille hetken. 

Palautumista ei voi suorittaa. Olet varmasti kuullut tämän lauseen, mutta jos sitä ei sisäistä, ei siitä juuri apua ole. Minulle ei ainakaan. Halusin epätoivoisesti helpotusta oloon, lievitystä kipuihin ja oli valmis kokeilemaan kaikkea ja tekemään kaikkeni että voisin paremmin. Tein mm. varmasti jokaisen fyssarin suunnitteleman ohjelman ja harjoitteet säntillisesti että kipeä niskani tulisi kuntoon. 

 Palautuminen alkoi kuitenkin minun kohdalla vasta siitä että purettiin kaikki tekeminen pois ja alettiin hyväksyä olotila. Siinä minä istuin terapeutin penkillä ja opettelin sietämään ja hengittämään jäätävien kipujen ja epäonnistumisen ja väsymyksen ja riittämättömyyden kanssa. "Enkö minä saa yrittää ratkaista tätä googlaamalla mistä oireet johtuu?" 

Harjoittele uutta tapaa 

Kuvittele itsellesi haasteellinen olotila, vaikkapa ylivireä olo, kurkkua kuristaa, päässä tuhat ajatusta, etkä kykene yksinkertaisesti pysähtymään levottomuuden vuoksi. Kuulet kaikki ne vaatimukset päässäsi mitä pitäisi vielä tehdä, tai mitä kerkeäisit tehdä ollaksesi mahdollisimman tehokas. 

Kokeilisitko tänään tällaista ja havainnoisit miten tämä tulokulma vaikuttaa sinuun? 

-Tunnistat olosi. Okei, mulla on nyt tällainen olo. Missä kohtaa kehoa se tuntuu, millaisia aistimuksia se herättää. Hyväksyt ne, olet vain läsnä niille. Ehkä ymmärrät että tuli luvattua liikoja, voisinkin perua illan menon ja siirtää sen myöhemmälle. Kuormitusta on nyt aika paljon. 

 -Kiität mielessäsi tai ihan ääneen kehoasi siitä, miten viisas se on kun se viestii sinulle. Huomaat että se joka vaatii sinulta liikaa, olitkin lopulta sinä itse. 

 -Se että kaikki olettaa että hoidat aina hommat maaliin johtuukin rajattomuudestasi ja siitä että et ole sanoittanut saati ymmärtänyt omia tarpeitasi. 

 -Kehosi alkaa keinua ja annat sen tapahtua, viet kätesi rinnalle ja silittelet itseäsi ja hengität syvään ja huokaiset. 

 -Ei sen vuoksi että joku neuvoi harjoituksen, vaan siksi että kehosi kertoi että tätä minä nyt tarvitsen. Sinä et rauhoittanut hermostoasi, vaan hermostosi rauhoitti sinut. Sinä et etsinyt syyllistä olotilaan ulkopuolta vain huomioit miten oma asenteesi voi vaikuttaa siihen. 

Huomaa tämä: Vaikka lapsuudessasi olisit saanut tuon hyväksynnän vasta kuin hommat on tehty, tai vasta kun ne on tehty hyvin tai vasta kuin ylihyvin, huomaa että voit silti olla hyväksytty keskeneräisenä. Elämän tarkoitus ei ole olla hyväksytty vain yhtenä versiona itsestäsi tai sitten kun olen tehnyt tämän. Me ollaan täällä joka hetki yhtä arvokkaita. 

Aika usein nämä lapsuuden salaiset ohjelmoinnit ohjaa meitä tekemään sen sijaan että pysähtyisimme kuuntelemaan ja hyväksymään. Oli pitkä matka itsellä siihen että pystyin vain kuuntelemaan oloani, ilman että minun oli tarvetta muuttaa sitä tai ratkaista sitä. Eikä tämä hyväksyntä poista sitä faktaa että meidän keho tarvitsee liikettä tai sitä että tarvitsemme erilaisia keinoja hermoston vakauttamiseen ja siihen että palautuminen lähtee käyntiin. 

Kuitenkin mitä enemmän hyväksyin, sitä automaattisemmin olo muuttui ilman mitään kikka kolmosia. Mitä enemmän hyväksyin, sitä enemmän aloin kuulla kehon tarpeet enkä keksiä ratkaisuja ulkopuolelta niihin. 

 "Lopulta kaikkien harjoitteiden tarkoitus ei suinkaan ole ratkaista ongelmaa, vaan luoda yhteys kehoon. " Mitä kauemmas me eksymme tuosta yhteydestä joka on hyvin luonnollinen asia, sitä enemmän meidän keho yleensä oireilee. Se oireilee siksi että emme kuule sen viestejä ja vastaa niihin. Ensin se kuiskailee, lopulta huutaa ja siltikin saatat löytää itsesi ihmettelemästä miksi hitossa keho oireilee niin paljon. Voit aloittaa huomioimaan ihan pienistä jutuista. 

Voit antaa kehon lähteä liikkumaan estelemättä, voit haukotella ilman että peittelet sitä. Hypi ja ravistele jos olo on jähmeä, hyräile vaikka joku kuulisikin, heiluta sitä jalkaa tai naputa kynää. Nämä kaikki on hermoston automaatiota jotka meidät on opetettu hiljentämään. 

Uskon että tämä on yksi syy miksi ajaudumme pois kehoyhteydestä. Ympäristö ei anna lupaa kuulla omia tarpeita. Kun katsot lapsia, huomaat miten automaattisesti niiden keho viestii. Me sitten neuvotaan olemaan heitä paikallaan ja hiljaa ja parhaassa tapauksessa jopa itkemättä. 

Kun lakkaamme rakentamasta säätelykykyä oireiden päälle tapahtuu jotain arvokasta. Hermosto maailma, some on täynnä vinkkejä aktivoida vagushermo. Ihan puhalluttaa miten itsekin juoksin näiden vinkkien äärellä. Kyllähän nekin toimii, mutta ei niillä korjata isoja rakenteellisia haasteita. Ei niillä korjata tapaa jolla hermosto on oppinut reagoimaan. 

Siksi hyväksyntä on niin tärkeää, ettei harjoitteista tule vain tulipalojen sammuttelua. Harjoitus ei poista juuri syytä, on opeteltava siihen että voit turvallisesti istua sietämättömänkin olon kanssa hyväksyen ja antaen nousta esiin sen mistä se on alkunsa saanut. Tämä ei aina onnistu yksin, eikä sen ole tarkoituskaan. Kanssasäätely, turvallisen ihmisen kannattelu on jotain niin arvokasta hermostomatkalla että siihen kannattaa panostaa. Olipa se tyyppi sitten terapeutti, valmentaja, hoitaja, ystävä tai kuka tahansa. 

Luovu siis yksinpärjäämisestä ja uskalla ottaa apu vastaan ja olla hiukan haavoittuvainenkin. 

Seuraavassa blogissa tulen pureutumaan hiukan siihen miten hermosto on oppinut reagoimaan ja miten tuota kaavaa voisi muuttaa toiseen suuntaa. 

Lopuksi. 

Mitä enemmän minä ja asiakkaani on oppinut hyväksymään ja päästämään irti siitä että kaikki pitää ratkaista, sitä paremmin olemme voineet. Sitä automaattisemmin elämä tapahtuu flowssa. Mitä enemmän löytyy yhteys omaan kehoon sitä varmemmin valitsemme elämäämme asioita jotka tukee hyvinvointia, uskallamme sanottaa tarpeitamme ja alamme luomaan elämää joka sopii meille. 

Kun alamme arvostaa tämän prosessin aikana, mieluummin valitsee vaihtoehdon josta tulee hyvä olo, kun sanoo taas kyllä sille ylimääräiselle yhdistykselle jossa itseasiassa olin koska kaikki oletti että minun kuuluu olla siellä. Kun kehoyhteys syvenee, lopulta oppii mieluummin aiheuttamaan muille pettymyksiä kuin liiaksi joustamaan omasta hyvinvoinnista. Koska ymmärtää että jokainen on vastuussa omista tunteistaan. 

Tämä matka ei ole sprintti, tämä on ultramaraton. 

Jos nämä ajatukset puhutteli sinua... Rakennan parhaillani harjoituspankkia sulle, joka haluat oppia kuuntelemaan omaa kehoasi lempeämmin. Sieltä tulet löytämään meditaatioita, somaattisia harjoituksia, hengitysharjoituksia ja lempeitä pysähtymisiä erilaisiin olotiloihin – kuten ylivireyteen, uupumukseen, levottomuuteen tai kehon kireyteen. Tilan johon voi aina palata kun arki tai elämä kuormittaa. Tilan jossa avaan hermosto ymmärrystäni ja uusia ajatuksia ja näkökulmia. 

Ei lisää suorittamista. 

Enemmän yhteyttä itseesi.

Liity odotuslistalle tästä. 

Rouhealla lempeydellä Eveliina