

Nähdäänkö somessa?
Siellä jaan vinkkejä hyvinvointiin, ajatuksiani sekä tietty infoa ja kokemuksia palveluista. Pääset myös tutustumaan tarottien viesteihin täydenkuun ja uudenkuuntulkinnan parissa. Tervetuloa seuraamaan instagramiin: @usva_nen.

Kuka minä oikein olen?

Tutustutaan siis lisää!
Mua kuvataan iloiseksi ja empaatiseksi sekä ymmärtäväiseksi ja lämminhenkiseksi. Allekirjoitan sen täysin, mutta löytyy musta myös räväkkyyttä, suorapuheisuutta sekä pirskahtelevuutta. Osaan myös nauraa itselleni ja ei aina niin hyville valinnoilleni. Oon kokeilunhaluinen ja tykkään kyseenalaistaa toimintatapoja ja miettiä kuinka asian voisi tehdä toisin. Siksi rouheaa lempeyttä sanapari löysi luokseni kuvaamaan kahta erilaista puoltani.
Oon järettömän sinnikäs ja kovapäinen tietyissä asioissa ja osittain sen vuoksi oma polkuni onkin ollut mutkikas sekä haastava. Sinne on kyllä heitelty monenmoista kokemusta, jotka uskon kuitenkin lopulta kääntäväni vahvuudeksi. Se onkin se mun oppiläksy mitä olen ahkerasti lukenut.
Oman kokemukseni kautta oon kuitenkin oppinut ymmärtämään ihmisyyttä syvemmin. Tiedän todella mitä on kuin kroppa ja mieli ei toimikkaan niinkuin haluaisi ja miltä tuntuu kun elämä heittää paskaa niskaan enemmän kuin jaksaisi kantaa. Olen itse joutunut opettelemaan uuden tavan elää sovussa haasteiden ja sairauksien kanssa ja opettelen sitä yhä. Olen myös tutustunut muuttuneeseen kehooni yhä uudestaan ja uudestaan. En todella olisi tekemässä tässä sitä mitä nyt teen ilman tätä omaa haastellista polkua. Sen vuoksi osaan kohdata myös sinut haasteidesi kanssa syvästi ja ymmärtävästi. Niinkun mulle sanotaan todella usein: "Tiiätkö miten ihana kun on ihan sama mitä sulle kertoo niin sä et hätkähdä vaan ymmärrät." Se ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö herkistyisi, vaan nimenomaan sitä että nään sut sellasena kun oot, tärkeenä.
Työssäni on käytössä ne työkalut joista olen itse hyötynyt sekä ne joista oikeasti koen olevan hyötyä myös muille. Ohjauduin opiskelemaan energiahoitoa ja tunnetyöskentelyä sekä itsensä kokonaisvaltaista kehittämistä juurikin omien tarpeideni vuoksi. Hermoston toiminta on myös asia joka on erittäin lähellä sydäntäni ja opiskelu sen parissa jatkuu. Sillä kun tuntuu olevan ihan hemmetin iso rooli aivan kaikessa!
Opiskelen juuri myös lisää Reikiä ja käyn parhaillaan Reikimaster koulutusta. Ehkä joku päivä pääset siis minun oppiini opiskelemaan reikihoitamista.
Lisää polustani kampaajasta energiahoitajaksi sekä haasteistani pääset lukemaan blogistani.
Rouheaa, rehellistä, rentoa, empaattista, lämmintä, ymmärtävää. Sellaista kohtaamista tuut varmuudella saamaan. Kohtaan sut just sellasena kun oot ja sun asioiden kanssa.
Puhun asioista aina suoraan, mutta lempeästi. Toivon pääseväni käsiksi juurisyihin ja haluan ratkaista niistä johtuvia haasteita ja ongelmia. Autan myös mielelläni kun kohtaat elämässä haasteita, joista ei tunnu pääsevän eteenpäin. Oon sellanen lempeä persiille potkija. Tykkään aina antaa työkaluja myös kotiin ja avaimia siihen miten omaa ajattelua ja toimintaa voisi muuttaa. Tiedän kokemuksesta että mikään hyvinvoinnissa ei tule muuttumaan ilman muutoksia arjessa. Esimerkiksi hoito voi auttaa kipuihin, mutta jos ongelma joka sitä aiheuttaa on koko ajan läsnä arjessa, ei pysyviä tuloksia vaan synny. Elä epäröi ottaa yhteyttä jos mietit sopisiko joku palveluistani sinulle, autan mielelläni! Olet myös lämpimästi tervetullut mukaan ryhmäohjauksiini. <3

Minun osaamiseni
Minulla on vuosien vankka osaaminen asiakaspalvelusta ja ihmisten kohtaamisesta kampaajana.
Personal trainerinä ja hyvinvointivalmentajana tunnen fyysisen kehon ja sen toimintaa, valmennuksen salat sekä liikunnan ja ravinnon merkityksen.
Energiahoitajana pystyn hoitamaan kehosi energianvirtausta ja tunnistamaan tukoksia sekä perehtymään kehoosi syvemmin.
Keho ja tunneohjaajana taas osaan työskennellä mielen, tunteiden ja kehollisuuden sekä hermoston parissa.
Opintoni on sisältänyt paljon terapeuttista otetta, hermostotietoisuutta ja traumatietoisuutta.
Kanssani on siis koko keho-mieli-sielu paketti hoidossa ja voimme hoitaa kehoasi ja mieltäsi monin eri keinoin! Suurin opettajani on ollut kuitenkin oma kokemukseni kehon, hermoston ja mielen ongelmista. En puhu siitä mitä olen vain opiskellut, vaan siitä mitä olen kokenut.
Koulutukseni:
Hyvinvointi ja ravintovalmentaja-Trainer4you
Personaltrainer-Trainer4you
Reiki 1 ja Reiki 2 kurssit- Ikira (Reikimaster koulutus käynnissä: Anita Helminen)
Terapeuttinen Energiahoitaja- Jenni Kivikoski
Terapeuttinen keho-ja tunneohjaaja- Jenni Kivikoski
Tarot kurssit- mm. Jenni Kivikoski , itseopiskelu kirjoista ja useammilta minikursseilta